Työmarkkinakeskustelua

Antero Vartia tviittasi:

Sen sijaan, että olisin aloittanut tviittimyrskyn, päätin kirjoittaa tämän.

Työmarkkinapolitiikassa minua pännii, että 2000-luvun ongelmia yritetään ratkoa 1800-luvun ajatusmaailmalla. Kiky-sopimus noudatti matematiikkaa "jos työaikaa pidennetään 2%, liukuhihnalta tulee 2% enemmän kippoja ja kun ne myydään saadaan 2% enemmän tuloja". Mutta kun suurin osa suomalaisista ei ole enää vuosikymmeniin istunut liukuhihnan ääressä. Minulle opetettiin 80-luvulla peruskoulussa, että Suomi on siirtymässä muiden teollisuusmaiden mukana jälkiteolliseen yhteiskuntaan, jossa palvelusektori on suurin työllistäjä.

On ihan turhaa kinastella pitääkö suomalaiselle t-paitojen ompelijalle maksaa 15 vai 10 euron tuntipalkkaa, kun Bangdaleshista löytyy ompelija, joka tekee samaa työtä 2 eurolla. Nykyään teollisuusmaita eli maita, joiden talous perustuu teollisuuteen ovat Kiina, Intia, Vietnam, Thaimaa ja Bangdalesh, eivät Saksa, Ranska, Englanti ja Yhdysvallat.

Tuotannon osuus BKT:sta 1990-2010 Oli pakko tarkistaa, että en puhunut läpiä päähäni ja Googlella löytyi tämä kuvaaja. Siitä näkyy, että perinteisissä teollisuusmaissa tuotannon osuus BKT:sta on noin 15% ja trendi on laskeva, kun taas Suomi on 25% osuudella ja nousevalla trendillä kehittyvien talouksien joukossa.

En jatka tästä enempää, vaan siirryn takaisin työmarkkinakeskustelun ongelmiin. Yleensä oikeisto haluaa kasvattaa yksilöiden vapautta ja on sitä mieltä, että jokainen on paras itse päättämään miten asiansa hoitaa. Tämä ei päde työttömiin. Esitetään erilaisia näkemyksiä siitä, mistä työttömyys johtuu ja ratkaisuja siihen kysymättä mitään työttömiltä itseltään. Ehkä se johtuu siitä, että heitä pidetään veronmaksajien rahoja tuhlaavina sosiaalipummeina. Oikeisto perinteisesti on suhtautunut köyhiin lähes ali-ihmisinä.

Ei vasemmiston holhousmentaliteettikaan kovin voimauttavaa ole. Tosin pikaisella kaivelulla ei löytynyt Vasemmistoliiton Facebookista sopivaa esimerkkitekstiä. Mitä nyt ongelmista valittaminen ei ole kovin ratkaisukeskeistä.

Sitten siirryn kommentoimaan toista Vartian tviittiä:

Tuossa ajatuksessa on vain se ongelma, että työpanoksen arvo oikeasti riippuu työpaikasta eikä työntekijästä. Jos olet eri mieltä, sopii yrittää päästä mäkkäriin paistamaan hampurilaisia kansanedustajan palkalla. Toinen asia on, että olen kuullut näistä kolmanneksen halvemmalla työskentelevistä lähinnä kansanedustajilta.

Taitavat olla samaa porukkaa kuin ne työnantajat, jotka ovat valmiita palkkaamaan 200000 työtöntä, kunhan heidän palkkansa lasketaan "realistiselle" tasolle. Tosin tuttavani Matti Mielikuvitusystävän firmaan avautuu heti 10000 uutta työpaikkaa, jos hän voi maksaa palkkaa 2000 euroa kuukaudessa 2600 euron sijaan.

Ainut asia, joka palkkojen alentamisesta varmasti seuraa on palkkojen laskeminen. Niinpä en usko, että tavoitteena on työllisyyden parantaminen, vaan palkkojen lasku. Se vain ei vaikuta kovin jalolta tarkoitukselta, joten se pitää naamioida jotenkin.

Tämän kirjoituksen tarkoitus on purkaa höyryä. Niinpä sorrun poliittisen keskustelun perisyntiin, lukijan huomiotta jättämiseen. Jos tavoite on muuttaa mielipidettä, pitää kirjoittaessa ottaa huomioon, että lukija on asiasta eri mieltä kuin kirjoittaja. Argumentointi pitää rakentaa sen pohjalle. Se vain on vaikeaa, koska ihmiset yleensä ovat sokeita omalle ideologialleen ja pitävät sitä totuutena.